Ossi Eloholma kertoo

HISTORIAN HAVINAA ..

OSSI ELOHOLMA KERTOO

Minulla oli ilo olla perustamassa Oulunkylän Kiekko-kerhoa vuonna 1973. Toimin puheenjohtajana 5 ensimmäistä vuotta.

Oulunkylässä oli 1970 pelattu Jokerien korttelikiekkosarjaa ja sen loputtua D-juniori-ikäiset halusivat jatkaa pelaamista. Apu löytyi aluksi Kampin Pallosta, jonka juniorijoukkueena pelattiin seuraava kausi. Muutamat poikien vanhemmista olivat aktiivisesti mukana kaukalon laidalla, silloinhan ei sisäkenttiä nuorisokiekkoilussa tunnettu, vaan pelattiin ulkojäillä, jos löytyi.

Keväällä 1973 pojat antoivat haasteen meille isille: Perustetaan oma nuorisojääkiekkoseura! Isät ottivat haasteen vastaan ja pidettiin muutama kokous ja sitten paperit sisään yhdistysrekis-teriin. Minun aikanani hallitus äänesti vain yhden kerran ja se koski tulevan seuran nimeä; ehdolla oli erilaisten vikkelien eläinten nimiäkin, mutta Oulunkylän Kiekko-kerho voitti.

Mitään jäämahdollisuuksia ei ollut mutta rohkeutta ei puuttunut. Marraskuussa teimme pelimatkan Tampereelle edellisen kauden Suomen mestareita Ilvestä vastaan. Takkiin tuli 26-1 muttei se pokia masentanut, päinvastoin. Jäätilanne pääkaupungissa oli surkea 70-luvun alkupuolella, Pirkkolan keinojäärata oli päätetty kattaa, mutta kaupungin johtama työ kesti kaksi vuotta ja saimme ensimmäiset vuorot vasta 1974. Jäätä löytyi Lahdesta ja Forssasta, sen kun matkaan omilla autoilla. Lahden vuoro oli sunnuntai-aamuisin kello 7.30, joten pojilla ja isillä oli aikaisia herätyksiä sunnuntai-aamuisin. Forssan vuoro oli arki-iltana kello 21.00, mahtoi poikia nukuttaa seuraavana päivänä koulussa ainakin aamutunneilla. Jos olosuhteet olivatkin ankeat niin henki oli mahtava!

Parin vuoden kuluttua tuli eteen uusien joukkueiden rakentaminen, ensimmäinen joukkuekin oli tullut C-ikään. Joukkueita syntyi siten, että kutsuttiin poikia ja vanhempia Oulunkylän kirkolle ja siellä kerrottiin, että D- ja E-joukkue syntyy, kunhan vanhemmat ottavat joukkueenjohtajan ja valmentajan pestin. Näin joukkueet syntyivät, piiri pystyi jo antamaan valmentajalle peruskurssin.

Taloudenhoito oli jo luku sinänsä, jäävuorot maksoivat maltaita ja kaupunki vasta mietti korvausjärjestelmäänsä. Rahaa pyrittiin repimään kaikista mahdollisista lähteistä: sponsoreilta, keräyksillä, arpajaisilla ja aikuisten illanvietoilla. Ihme kyllä konkurssia ei tehty vaikka pankkiin jätetty nimikirjoitus silloin tällöin hirvitti. Sovimme alun perin siitä, että jokainen joukkue oli oma tulosyksikkönsä; se maksoi jäävuorot ja maalivahdin- varusteet ja keräsi myös niihin tarvittavat rahat.

On sykähdyttävää kuulla seuran nykytilasta, satoja jäseniä sekä tyttöjä että poikia, oma jäähalli ja sitoumus Sinettiseuraksi. Se strategia minkä otimme ohjenuoraksi jo 70-luvulla on pitänyt: Oulunkylän Kiekko-kerho on edelleenkin nuorisojääkiekkoseura eikä pyrikään seikkailemaan miesten edustusjoukkueella, mikä olisi suuri taloudellinen riskinotto. On hieno tunne tietää olleensa mukana rakentamassa organisaatiota, joka elää voimakkaasti vielä 35 vuoden kuluttua ja joka toimii samalla periaatteella nuorison hyväksi kuin perustettaessakin.

Ossi Eloholma

OKK:n puheenjohtaja 1973-1977