Kenelle Leijona-kiekkokoulu on tarkoitettu?
Leijona-kiekkokoulu on tarkoitettu 5-9 -vuotiaille tytöille ja pojille.
Mitä kiekkokoulussa tehdään?
Jäällä harjoitellaan luistelua ja eri taitoja leikin avulla sekä pelataan tietysti jääkiekkoa.
Oulunkylän Kiekko-Kerhon kiekkokoulu toteuttaa Suomen Jääkiekkoliiton ohjaamaa ja valvomaa Leijona-Kiekkokoulua.
Jääkiekkoliiton suunnitteleman ja seuroissa toteutettavan Leijona-kiekkokoulun tavoitteena on saada lapsi nauttimaan jääliikunnasta ja jääkiekosta. Tavoitteena on:
• Oppia yleistaitoja ja lajitaitoja
• Oppia toimimaan ryhmässä
• Toteuttaa toiminta leikkien kautta ja luoda lapselle onnistumisen kokemuksia
Leijona-kiekkokoulujen sisällöissä huolehditaan mm. seuraavista lapsen kehitykselle tärkeistä asioista:
• Saadaan lapsi kokemaan yhteenkuuluvuutta ja onnistumisia ikätovereiden kanssa jääliikunnan kautta
• Saadaan lapsi kokemaan onnistumisia luotettavan aikuisen kanssa ja mahdollistetaan lapsen ja vanhemman yhteinen liikuntahetki
• Edistetään kokonaisvaltaista kasvua ja hyvinvointia
• Kehitetään vuorovaikutustaitoja ja vertaisryhmässä toimimista
• Mahdollistetaan lapsen osallistuminen ja mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin
• Opitaan yleistaitoja ja jääliikunnan sekä jääkiekon lajitaitoja
• Opitaan toimimaan ryhmässä, mutta mahdollistetaan myös omaehtoinen jääliikunta, lajitaitojen opettelu ja pelaaminen
Pitääkö osata luistella ennen kiekkokoulun aloittamista?
Ei pidä, kiekkokoulussa opetellaan luistelun perusasiat.
Missä ja milloin toiminta tapahtuu?
Kiekkokoulu järjestetään kaudella 25-26 Oulunkylän jäähallissa (Käskynhaltijantie 11, 00640 Helsinki) sunnuntaisin klo 12.30-13.30
Milloin kausi alkaa ja päättyy?
Syyskausi on yleensä syyskuusta joulukuuhun, kevätkausi tammikuusta maalis/huhtikuuhun.
Kausi 2025-2026:
Syyskausi: 14.9-14.12.2025
Kevätkausi: 11.1-29.3.2026
Miten toimintaan pääsee mukaan?
Ilmoittaudu mukaan 30.6.2025 mennessä Early Bird hintaan täältä!
Miten osallistun kokeilukerroille?
Voit kokeilla 2 kertaa veloituksetta, jonka jälkeen ilmoittautuminen pitää tehdä. Ilmoita kokeiluun tulostasi jonatan.mattsson@okk.fi
Kuka toimintaa ohjaa?
Kiekkokoulun rehtorina toimii Jonatan Mattsson, jonka lisäksi jäällä on muitakin koulutettuja ohjaajia. Myös lapsen huoltaja voi halutessaan osallistua toimintaan jäällä.
Millä kielellä ohjaus tapahtuu?
Pääkielenä toimii suomen kieli, tarpeen tullen ohjausta saa myös ruotsin- ja englanninkielellä.
Mitä maksaa?
Kiekkokoulun hinta on 85 euroa. Mukaan voi ilmoittautua myös koko kaudeksi (syys- ja kevätkausi) hintaan 160 €. Ilmoittautuminen on sitova. Lisäksi OKK:n Leijona-kiekkokouluun osallistuvalla tulee olla 5€ maksava vakuutuksellinen kiekkokoulurekisteröinti/pelipassi (lisää tästä alempana.)
Mitä maksuun sisältyy?
Maksuun sisältyy yhdistyksen jäsenmaksu (15euroa/vuosi), harjoituspaita (kun pelipassi on ostettuna) sekä kiekkokouluturnaukseen osallistuminen keväällä.
Mikä on SportID / Kiekkokoulurekisteröinti / Pelipassi?
OKK:n Leijona-kiekkokouluun osallistuvalla tulee olla vakuutuksellinen kiekkokoulurekisteröinti. Kiekkokoulurekisteröinti ostetaan SuomiSportin -sivuilta osoitteessa: https://www.suomisport.fi/
Suomisport-palveluun kirjaudutaan tilaamalla kertakirjautumislinkki joko sähköpostiin tai kertakirjautumiskoodi matkapuhelimeen. Saat vastausviestissä sähköpostiin kirjautumislinkin tai jos olet tilannut koodin matkapuhelimeesi 4-numeroisen kirjautumiskoodin. Kirjautumiskoodi on kertakäyttöinen ja voimassa 10 minuuttia (sähköpostilinkki 30 minuuttia). Saatuasi kirjautumislinkin, klikkaa sitä ja luo itsellesi oma Suomisport-profiili. Profiilin luomiseen menee vain muutamia minuutteja.
5 € maksava Kiekkokoulurekisteröinti sisältää myös vakuutuksen, joka kattaa myös mahdolliset kevään joukkuetoiminnan harjoitusottelut. Mahdolliset vastuukysymykset tapaturmatilanteissa voidaan helposti välttää rekisteröinnin sisältämän vakuutuksen turvin.
Lisätietoja Jääkiekkoliiton Kiekkokoulurekisteröinnistä.
Miksi rekisteröinti?
Koko jääkiekon näkökulma: Yhteiskunnallisen ja valtakunnallisen vaikuttavuuden ja rahoituksen takia on kaikkien lajin harrastajien etu, jos lajien vertailussa jääkiekolla on enemmän virallisia harrastajia. Harrastajien määrä vaikuttaa mm. lajin rahoitukseen, tukitoimintoihin ja olosuhteiden kehittämiseen.
Seuran näkökulma: Paikallinen vaikuttavuus on suurempi mitä enemmän seuralla on virallisia jääkiekon harrastajia. Tulevaisuudessa jääkiekon harrastaminen ja matalan kynnyksen toiminta tulevat kasvamaan entisestään ja seurojen suuruusvertailussa olisi järkevää näkyä kaikki lajin harrastajat, koska tämä vaikuttaa paikalliseen tukeen, alueellisiin liiton tukitoimintoihin ja alueen olosuhteiden kehittämiseen.
Yksittäisten harrastetapahtumien järjestäjät: Tapahtumaan on mahdollista saada liiton kouluttamat erotuomarikerhojen erotuomarit ja liiton harrastamisen vastuuhenkilöiden mentoroinnin. Harrastajan rekisteröintiä ei kannata jättää yksittäisen harrastajan harteille, sillä rekisteröinnin hyöty on merkittävämpi seuralle kuin harrastajalle. Yksittäisen harrastetapahtuman järjestäjän on mahdollista saada rekisteröinnin avulla lisäpalveluita tapahtumaan.
Kiekkokoulu ei tuntunut omalta / tasoon sopivalta harrastukselta, voinko peruuttaa osallistumisen tai siirtyä toiseen ryhmään?
Ilmoittautuminen kiekkokouluun on sitova. Kiekkokoulusta voi kuitenkin siirtyä kesken kauden esimerkiksi Lapsi-vanhempi luisteluun tai joukkueeseen. Mikäli haluatte siirtyä kauden aikana joukkueeseen, ottakaa yhteyttä Mikael Bremeriin (mikael.bremer@okk.fi). Jos haluatte Lapsi-vanhempi luisteluun, ottakaa yhteyttä Jonatan Mattssoniin.
Mitä varusteita tarvitaan?
Varusteina teroitetut luistimet, ristikollinen kypärä, jääkiekkomaila, kaulasuoja sekä (jääkiekko)hanskat. Kaikki jääkiekkovarusteet ovat suositeltavia. Kevyt vaatetus, jäähallissa ei tarvita toppavaatteita. Pipoa tai huppua ei tarvitse kypärän alle, sillä jäällä tulee lämmin ja hallissa ei ole pakkasta.
Kaikkien varusteiden tulee olla pelaajalle sopivia eli niissä ei saa olla turhaa kasvuvaraa. Liian isot varusteet eivät suojaa kunnolla ja ovat epämukavia. Monista urheiluliikkeistä saa valmiita aloituspakkauksia, jotka sisältävät kaikki tarvittavat suojat nuorelle pelaajalle. Varusteiden ei tarvitse olla uusia, mutta niiden tulee olla sopivan kokoisia. Varusteita voi ostaa käytettynä esim. Helsingin Sporttidivarista.
Täältä löydät videon, miten varusteet puetaan päälle.
Lapselle on hyvä ottaa myös oma juomapullo mukaan. Pitkä pilliosa juomapullossa helpottaa juomista ristikon läpi.
Harjoituspaidan saa omaksi kolmannen kerran jälkeen, kun pelipassi on ostettuna.
Onko varusteita mahdollista lainata?
Seuralta on mahdollisuus lainata varusteita. Kysy lisää Jonatan Mattssonilta, sähköposti alhaalla.
Miten lapset jaetaan ryhmiin?
Opetus tapahtuu tasoryhmissä siten, että yhtä ohjaajaa kohti on noin kymmenkunta lasta.
Mikä on Tyttökiekkokoulu?
Haluamme pitää toiminnan laadukkaana myös tytöille. Taataksemme tämän Tyttökiekkokoulu järjestetään Leijona-kiekkokoulun yhteydessä samalla jäällä. Suomen Jääkiekkoliiton kiekkokoulumalli on suunniteltu sekä tytöille että pojille, ja kaikki lapset tekevät jäällä samoja harjoitteita. Huomioimme tytöt siten, että he saavat olla jäällä omana/samassa ryhmässä.
Ensimmäinen kerta kiekkokoulussa
Ensimmäisellä kerralla suosittelemme saapumista noin puolituntia ennen jäälle menoa. Aulassa on vastassa seuran edustajia, joille ilmoittaudutaan.
Harjoituspaidat jaetaan kopissa ja paidan saa omaksi kolmannen kerran jälkeen, kun pelipassi on ostettuna. Varusteiden pukemiseen ensimmäisillä kerroilla on hyvä varata tarpeeksi aikaa.
Kiekkokoulun pukukoppi kerrotaan ilmoittautumisen yhteydessä jäähallin aulassa.
Ennen ensimmäistä tuntia tulee hankkia pakolliset varusteet. Teipatkaa kypärän etuosaan pelaajan etunimi, jotta ohjaajat oppivat tuntemaan lapset ja pystyvät puhuttelemaan heitä etunimillä.
Pukukopista siirtyessä hallin puolella, jäälle pääsyä odotetaan vaihtoaitiossa. Kiekkokoululaiset menevät jäälle, kun ohjaajat antavat luvan.
Mitä jos ei pääse jollekin kerralle?
Jos ei syystä tai toisesta pääse, niin on hyvä ilmoittaa Jopoxin kautta painamalla ”out” tapahtumasta.
Mikä kiekkokouluturnaus?
Keväällä osallistumme kiekkokouluturnaukseen. Turnaukseen osallistuminen kuuluu kiekkokoulun hintaan.
Mitä tapahtuu kiekkokoulun jälkeen?
Kiekkokoululaisilla on mahdollisuus liittyä oman ikäluokan joukkueeseen. Nuoremmista kiekkokoululaisista kootaan keväällä 2026 oma ikäkausijoukkue uudelle kaudelle. Kiekkokouluun voi osallistua myös uudestaan seuraavalla kaudella, mikäli joukkuetoiminta ei ole vielä ajankohtaista.
Mitä vanhempana pitää tietää? Milloin vanhempaininfo järjestetään?
Vanhemmat voivat seurata harjoituksia katsomossa. Vaihtoaitioon meno on sallittua vain ohjaajille sekä kiekkokoululaisille. Ensimmäisillä kerroilla poikkeukset sallitaan, mikäli lapset tarvitsevat oman huoltajan tukea.
Vanhempaininfot järjestetään syksyllä ja kauden lopussa kun järjestetään joukkueen perustamiskokous. Jos kauden aikana kaipaa tietoa voi hyvin olla matalalla kynnyksellä yhteydessä sähköpostitse.
Keneltä voin kysyä lisätietoja?
Ikäkausivastaava, kiekkokoulun rehtori Jonatan Mattsson
jonatan.mattsson@okk.fi
Info in english?
Here you can read info in english.