OKK U10 -joukkueen kausi on alkanut mukavasti. Syksyllä tiimimme sai monta uutta jäsentä, kun viime kaudella toimineet joukkueet U9 ja U10 yhdistyivät.
- Ikäjakauman puolesta joukkueemme olivat varsin samanikäisiä, joten oli luontevaa yhdistää porukat yhdeksi, kertoo joukkueenjohtaja Paavo Räsänen.
Kausi onkin päästy aloittamaan hyvällä pelaajamäärällä. Yhteensä pelaajia joukkueessa on 27.
U10:n syyskausi alkoi tehotreeneillä, sillä heti elokuun loppupuolella oli tiedossa Harjun Kiekon järjestämä turnaus Lohjalla. Joukkue pääsi näin jo alkukaudesta pelaamisen makuun ja syksy onkin jatkunut aktiivisesti Leijonaliigan peleillä.
Yhdessä tekemistä myös hallin ulkopuolella
Yhdessä on ehditty myös katsomaan "isompien pelejä". Isänpäivänä iso joukko U10-pelaajia perheenjäsenineen oli katsomassa Helsingin Jäähallilla Karjala-turnausta. Isät pääsivät myös ottelemaan lapsia vastaan, kun jo perinteeksi muodostunut isät vastaan lapset -ottelu pelattiin viikkoa myöhemmin. Voiton vei tietysti U10.
Seuraa U10-joukkuetta instassa!
U10-joukkueen kuulumisia pääset seuraamaan parhaiten joukkueen Instagram-kanavalla. Löydät meidät nimellä oulunkylankiekkokerho_U10
Riikka Linna, OKK U10 -somevastaava
01.12.2024 15.47 | OKK U10:n syyskausi alkanut hienosti |