17
SYY
17.50
A, Aluesarja

OKK A-Nuoret - IHK  6 - 1

OGELI

A-Nuoret sarja-avauksen voittoon

OKK A-Nuoret aloittivat sarjapelit 6-1 voitolla IHK:sta. Näin valmentajan näkökulmasta, niin paikalliskamppailuvoitot aina maistuu hyvälle pari päivääkin voiton jälkeen. Pelasimme viikkoa aiemmin IHK:ta vastaan harjoitusottelun mikä hävitiin kolmella maalilla, mikä tekee voitosta vielä enemmän maukkaamman.

Jonatan Hellström aloitti A-Nuorissa uransa loistavalla tavalla tekemällä joukkeen ensimmäisen sarjapeli maalin. Pieni uinahdus ensimmäisen erän loppuun. Vaikka saatiin kaikki viisi jätkää alas, niin pelattiin vastustaja liian löysästi ja pääsitvät rokottamaan tasoitusmaalin. Laukaukset ensimmäisessä erässä OKK:lle peräti 25-2. Vastustajan maalivahti piti IHK:ta pystyssä ja meidät pois maalinteosta.

Sen jälkeen ei oltu enään pideteltävissä. Mikael Niemiselle merkattiin voittomaali (2-1 maali). Jalalla painoi ohi oli kuin vastustaja olisi luistellut sementissä. Läpiajosta kiekko ylänurkkaan. Erän toisesta maalista vastasi Benjamin von Koskull (Bege). Ylivoimalla pelatiin vastustajan pakka auki ja Bege rokotti hänen voimaakkaalla rannelauksella kiekon maalin kattoon.

Kolmas erä meni OKK:lle puhtaasti 3-0. Kakkoskenttä jatkoi tuhotöitään ja olivat mukana pelin 5 maalissa. Begelle pari maalia lisää kolmennassa erässä näin myös hattutemppu! Pakeista Jussi Tiitola aukaisi OKK A-Nuorten maalitilin ja laukoi pelin loppunumeroiksi 6-1 Pyry Järvisen syötöstä. Pyrylle merkattin peliin 3 syöttöpistettä. Maalivahti, Erik Ali-Raatikainen, hoiti hommat hyvin, vaikka vain 16 laukausta tuli peliin. Meille merkattiin 53 laukausta, mikä kertoo kuinka paljon OKK peliä dominoi.

Tilastot

6 - 1

IHK
1 - 12 - 03 - 0
8'MaaliHellström Jonatan
27'MaaliNieminen Mikael
27'MaalisyöttöRafols Justus
32'Jäähy: 2 minLöfgren Kasper
34'Maalivon Koskull Benjamin
34'MaalisyöttöLehmusmies Miro
34'MaalisyöttöTiitola Jussi
35'Jäähy: 10 minNieminen Mikael
38'Jäähy: 2 minKiviluoto Ville
42'Maalivon Koskull Benjamin
42'MaalisyöttöRafols Justus
42'MaalisyöttöJärvinen Pyry
43'Jäähy: 2 minNiemi Mico
43'Jäähy: 2 minHellström Jonatan
48'Maalivon Koskull Benjamin
48'MaalisyöttöJärvinen Pyry
48'MaalisyöttöHellström Jonatan
54'MaaliTiitola Jussi
54'MaalisyöttöJärvinen Pyry

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Oulunkylän Kiekko-Kerho ry

Talttakuja 6

00700 Helsinki

puh/what's up. 044 774 0094

okk@okk.fi

www.okk.fi

FB & IG: Oulunkylän Kiekkokerho

y-tunnus 1008234-5