Tankille kauden avausvoitto!
Julkaistu: 03.10.2019 00.00

Tankille kauden avausvoitto!

OKK VOITTAA!

Urbaanilegendat kaatuvat maalein 7-5 ja täten pisteet jäävät malmille!

Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Okk:n oma kasvatti Roni ”Stumppi” Tumppila joka naulasi tehot 3+2!

Ottelun alku ei ollut taaskaan helpoimmasta päästä sillä vieraat pääsivät jo 21 peliminuutissa 4-0 johtoon.

Kuitenkin ajassa 22:52 Robin Saarsola kaventaa lukemiksi 1-4 ja muutamaa minuuttia myöhemmin joukkueen kapteeni Ville ”härski” Hartikainen lyö taululle 2-4 lukemat.

Peli jatkui selvässä Tankin hallinnassa mutta kuin varkain vieraat pääsevät ohjaamaan maalin edestä lukemat jo 2-5.

Toisen erän viimeisellä minuutilla Tankki ampuu kiekkoa kohti vieraitten maalivahtia ja lopulta ajassa 39:27 maalin edestä kiekon survoo väkisin reppuun Jesse Himanen, klassinen pukukoppi maali siis ja toiselle erätauolle mennään vieraiden 3-5 johtoasemissa.

Kolmas erä saa mitä parhaimman alun kotijoukkueen osalta sillä ajassa 41:02 Roni ”Stumppi” Tumppila kaventaa lukemat jo 4-5!

Tästä maalista kunnia kuuluu osittain myös Juho ”Pake” Paukulle joka antoi aivan maagisen lätyn omalta alueelta suoraan yksin läpi polkevalle Stumpille.

Okk jatkaa rynnistystään taukoamatta, vierailla alkoi selvästi jalka painamaan ja siitä syystä sortuvat jäähyilyyn ja Tankki pääsee pelaaman ylivoimaa jonka seurauksena ajassa 45:21 suoraan syötöstä hienon kuvion päätteeksi laukova Stumppi iskee ottelun tasoihin lukemiin 5-5!

Tämän jälkeen taas kotijoukkue sortui typerään jäähyilyyn ja ottaa putkeen kaksi jäähyä ja vieraat pääsevät kokeilemaan ylivoimaansa mutta kuitenkin tuloksetta, hienoa peliä maalissa pelaava Mikael ”Jauho” Nilsson torjuu kaikki vieraiden yritykset.

Alivoimasta selvinneenä isännät saavat taas pelistä ison otteen ja ajassa 50:04 illan kolmannella maalilla Stumppi lyö taululle lukemat 6-5!

Vieraiden jaloissa alkaa painamaan entistä enemmän ja Tankki hyödyntää tämän tehokkaasti nimittäin uran ensimmäisellä Tankki maalillaan 7-5 lukemat lyö taululle Mikko Ikonen!

Tankki pelaa seuraavan kerran ensiviikon perjantaina Hyvinkäällä Stormia vastaan, tervetuloa seuraamaan!

Seuran uusimmat

Oulunkylän Kiekko-Kerho ry

Talttakuja 6

00700 Helsinki

puh/what's up. 044 774 0094

okk@okk.fi

www.okk.fi

FB & IG: Oulunkylän Kiekkokerho

y-tunnus 1008234-5