Tavastia - OKK Tankki
Julkaistu: 18.11.2019 00.00

Tavastia - OKK Tankki

Tankki voitti sunnuntaina paikalliskamppailunsa lukemin 6-3 ryöstäen täten kaksi sarjapistettä Tavastialta ja nousi playoff viivan yläpuolelle.

Maalinteon Ogelista aloitti ajassa 02:36 kukapas muukaan kuin Roni Tumppila, isännät kylläkin tasoittivat ottelun vain minuuttia myöhemmin 1-1. Erä eteni hyvin tasaisena molemmat joukkueet loivat erittäin hyviä maalipaikkoja mutta tuloksetta kunnes Tankissa ensimmäisen maalinsa tehneen Tristan Quinnin ansiosta tankki kasvatti vielä erässä johtoaan 2-1.

Toisen erän alussa isännät tasoittivat jälleen ottelun, mutta erän loppupuolisko oli aivan suvereenia vierailijoiden hallintaa ja tämän seurauksena toisen maalinsa otteluun tehneet Tristan Quinn ja Roni Tumppila kasvattivat OKK:n johtoa 4-2 ja vielä 4 minuuttia ennen erän loppua Roni Tumppila laukoo illan kolmannen osumansa Tavastian maaliin viimeistellen jälleen hattutempun. Erätauolle siis lukemissa 5-2 Ogelin hyväksi.

Seuraavan maalin tekijä ei tullut yllätyksenä nimittäin jo hattutempun viimeistelleen Tumppilan napakka rannelaukaus kasvattaa vieraiden johdon jo 6-2, tämän jälkeen Tankki kuitenkin sortuu ottamaan jopa 8 minuutin edestä jäähyjä ja hallinta siirtyi pienoisesti Isännille, ja ajassa 53:58 karmaisevan purku yrityksen seurauksena kavensivat he vielä lukemiksi 6-3.

OKK:n man of the match kuvassa monen monta selkeää maalia pelastanut maalivahti Roope Siitonen.

Sunnuntaina jatketaan kamppailua kun kyseessä on taistelu Malmin herruudesta IHK:ta vastaan

Seuran uusimmat

Oulunkylän Kiekko-Kerho ry

Talttakuja 6

00700 Helsinki

puh/what's up. 044 774 0094

okk@okk.fi

www.okk.fi

FB & IG: Oulunkylän Kiekkokerho

y-tunnus 1008234-5